Vimmatun riuhtomisen sijaan otin tänään vähän iisimmin. Vanha etelä-lahtelainen sananlasku: "ei se laatu, vaan se määrä" muuttui tänään lihaksi päinvastaisessa muodossa, eli keskityin työn laatuun. Kaatojen kanssa joutuu vähän miettimään, jotta säästöön jäävä kuusikko kokisi mahdollisimman pieniä kolhuja. Isohkojen, haaroittuneiden ja kenollaan nököttävien koivujen sovittaminen kuusten väliin sujui taitoihin nähden kohtalaisen onnekkaasti.   

Opaskasvien ehdoton ykkönen tällä tontilla lienee kaisla. Tulvaniitty.

Johtuneeko sitten maaperän liiallisesta kosteudesta/ravinteista nämä koivujen halkeamat ja kepulit rungot?

Naps!