Pienen kalliopaljastuman juurella olleen koivun tyvi osoittautui jollain tapaa hiekkapitoiseksi. Olisiko kiven päältä valahtanut sammalet joskus siihen esim. tuulenkaadon mukana... Se ei selvinnyt, mutta teräketjusta sai ihan kohtalaisen käyttöesineen "viilaamalla". Ketju alkaa olemaan jo muutenkin melko finaalissa, saas nähdä kauanko se vielä kestää...

Muuta kummallista ei päivän aikana tapahtunutkaan.

Varsin erilainen päivä. En juurikaan ehtinyt heilua sahan kanssa palstallani, kun ohjelmassa oli enemmän tai vähemmän kaiken näköistä muuta tärkeää.

Aamusella oli mäntytukin apteerausta a'la Tuomas Nenonen.

Jarkko tähtää... 

...mutta "tuuli ohjaa" rungon n. metrin verran liikaa oikealle.

Porukan ydin kasautui kuuntelemaan detaljeja, Arttu nukahti seisaalteen. 

Rungosta saatiin 2 kpl "neljäkolmosia". ... Puhetta oli, että pitäisi pikkuhiljaa alkaa muistamaan eri tukkipuu -laatujen määreitä. No, vielä tässä vaiheessa ei hirveästi jäänyt lukuja mieleen.

....

Apteerauksen jälkeen käväisin palstalla nujertamassa muutaman eilen leimatun koivun ja silmäilemässä tiluksia. Taukopaikalle hilautuessa oli mahdollisuus seurata hieman isomman haavan kaatoa, näitä puita ei meikäläisen palstoilla ole näkynyt. Ei isoja eikä pieniä.

Lounaan jälkeen oli taas Nenosen järjestämää ohjelmaa: lahovikainen kuusi pahassa konkelossa. Kuusen luonne oli paljastunut vasta, kun kaatosahaus oli finaalissa.

Tyven siirto ja rungon pyöritys oli pois pelistä, joten käyttöön jouduttiin ottamaan lompakkotalja. Kiltit oppilaat jonottivat kukin vuoroaan vivun varteen. Runko siirtyikin melko vaivattoman näköisesti, ainakin sivustakatsojan mielestä.

Shown päätyttyä palailin palstalleni jatkamaan varsinaista tehtävääni, eli puiden kaatoa. Juha ja Tero kävi leimaamassa varmuuden vuoksi muutamia runkoja, etten vahingossa tekisi vääriä valintoja.

Hupia kesti melkein puoli tuntia, kun Tuomo ilmestyi jostain kuusten takaa ihmettelemään "valmiin alueen" kuntoa. Suoritimme muutamia relaskooppi-silmäyksiä ja tähyilimme latvuksia. Joiltain osin ilmeni suoranaista ylitiheyttä. eli vaaditun 16:n rungon sijasta palstalla saattoi olla esim. 23 runkoa. Pohdittiin porukalla työmaa-ohjeiden virkaa, mm. sitä, miten paperilla olevat numerot siirretään fyysiseen/konkreettiseen muotoon maastossa.

Ikuisuuskysymys siitä, mennäänkö opettajien (1-6kpl) ohjeiden vai rintataskussa mahdollisesti olevan ryppyisen A4:n mukaan heitettiin taas kerran ilmaan.

Vastaus oli, että mennään.

Tulkinnanvaraa siis jäi.

Aamusella mentiin VilleKoon kanssa kiertelemään palstoille ja funtsittiin viimeisiä poistoja. Muutama riuku löytyikin ja ne poistamalla saatiin tontti kondikseen.

....tai niin ainakin kuvittelin. Tarkistuskierroksella piipahtaneen Juhan haukankatse oli kuitenkin armoton ja jo kohta oli muutama leima koristamassa "vahingossa" pystyyn jääneitä mäntyjä. Leimaaminen nopeuttaa ilmeisen tehokkaasti etenemistä, kun ei tarvitse harjaantumattomalla silmällä tiirailla oikeita vaihtoehtoja.

Ruoka-ajan jälkeen otettiin mittaa Otolle sattuneesta konkelosta. S-mutkalla ja paksuhkoilla oksilla varustettu männynkäppyrä jumiutui epätoivoisesti vierustovereihinsa. Saimme siirrettyä tyveä vaivaiset puoli metriä kampeamalla ja vipuamalla, vänkärillä ja koivupöllillä. Latvus liikkui mukana, laskeutuikin hieman ja siirtyi halailemaan toista toveriaan. Siinä vaiheessa touhuun oli mennyt reilu puoli tuntia ja alkoi näyttämään siltä, että siihen se prkl jää. Onneksi Juha ja Roope tuli parahiksi paikalle, niin saatiin lisää vipuvoimaa seipäisiin. Alashan se siitä tuli, niinkuin oli tarkoituskin.

Iltapäivä meni loppujen leimattujen parissa.
 

Viikon ainoa metsäpäivä ei tuottanut sen kummemmin päänvaivaa. Menin VilleKoon palstalle jatkamaan viime viikolla kesken jäänyttä sarkaa. Ajoura alkaa olemaan valmis. Ehkä.

Ossi kävi loppupäivästä pitämässä pienimuotoisen työnäytöksen, kun kuulemma "ei ole tullut koskettua sahaan pitkiin aikoihin". ... Jännä juttu. Oton työmaa, jossa Ossi ennen meikäläisen luo tuloa piipahti, on ehken sadan metrin/minuutin päässä. Eipä siinä, kivahan se oli kattella sivusta, kun ammattilainen tekee työt.

Lunta alkaa olemaan jo riesaksi asti. Paikkapaikoin puoleen reiteen ulottuva hanki hidastaa hommia jonkin verran.

Tänään syntyi jälkeä enemmän, kuin eilen ja toissapäivänä yhteensä. Ajoura alkaa olemaan valmis, ainoastaan peränurkkauksen kurvissa oleva iso kivi ja sen kiertäminen rassaa enää. VilleK oli tulossa kovaa vauhtia uran toisesta päästä vastaan ja loppupäivästä sai olla jo hieman tarkempi kaatojen suhteen, ettei tule läheltäpiti-tilanteita.

Tämä koivu oli jostain syystä jäänyt jo toissaviikolla hiertämään männynlatvaa. Poistin sen.

Muuten tämä päivä oli eilisen toisinto, sillä erotuksella, että olin lähes koko ajan "yksin". VilleK oli tosin näköetäisyydellä, mutta ohjaajista kumpainenkaan ei käynyt jutulla. Jossain vaiheessa tuli raivaus-jaksolta tuttu Ossi-efekti, eli tuntui siltä, että joku tarkkailee, mutta ketään ei näy. Poislähtiessä selvisikin, että Terri oli käynyt ruokailun jälkeen palstallani katselemassa etenemistä.

Loppupäivästä keli kirkastui ja aurinkoisen edessä oli vain ohkonen pilviverho. Harvinainen ilmiö näillä kankailla.

Vänkärin käyttö on vähentynyt kiitettävästi. Tällä viikolla olen koskenut siihen 2 kertaa, reppuun laittaessa ja kerran apuna yhden onnettoman konkelon kanssa. Jotain on tapahtumassa.

Ajoura harppasi tänään jonkin verran eteenpäin. Työnsuunnittelussa olisi vielä petraamista, välillä tuli singahdettua leimikon puolelle harventamaan. Lähtöajatuksena oli, että saan siten helpommin kaadettua uralta poistuvat puut jotenkin fiksumman oloisesti. Mopohan siinä karkasi. Onneksi Terri tuli keskeyttämään puuhani ja opasti takaisin uralle. 

Tänään oli siinä mielessä hyvä päivä, että näkyvää jälkeä tuli jo kohtalaisesti aikaisempiin päiviin verrattuna. Suunnitelma alkaa ilmeisesti pikkuhiljaa selkenemään vanhallekin. "Nyt tuntuu siltä, että menee hyvin ja työ etenee mallikkaasti" -fiilis on aina ennen johtanut siihen, että olen tehnyt jotain totaalisesti väärin ja sitten on tullut paskaa niskaan. Tänään ko. teoria koki inflaation. 

Kanto ja kanto

Uusi viikko ja uudet meiningit.

Oli oikeastaan mukava päästä tutulle tontille touhuamaan viimeviikkoisen tuskailun jälkeen. Ilmakin oli parempi: pikku pakkanen, vieno tuuli ja kevyt lumisadekuuroilu.

Jatkoin jo aikaisemmin aloittamaani ajouran tekoa ja harventelin uran vierustaa ikäänkuin välipaloina. Palstani vieressä, naapurin mailla, on nuori taimikko ja työpisteeni on siinä rajapinnassa. Raja on merkitty puna-keltaisin nauhoin, kuten olen jo tainnut mainitakin. Sepä ei ollutkaan niin tiukka, kuin uumoilin, vaan hyvinkin joustava: linjan "väärältä puoleltakin" saa rouhaista raskaammalla kädellä.

Juha kävi aamupäivällä kierroksellaan katselemassa työn "etenemistä" ja ohjastamassa seuraavaa siirtoa. "Oikealla työmaalla" ajoura kulkisi n. 10 metriä rajasta, leimikolla. Tällä työmaalla tehdään toisin, ura kulkee juuri rajalla, mutta uran ja taimikon väliin jää kuitenkin jonkinlainen välimallin "suojakaistale". Eli leimikon ja taimikon raja ei ainakaan vielä tässä vaiheessa ei ole ikäänkuin veitsellä leikattu.

Leimikko vasemmalla, ajoura keskellä ja taimikko oikealla.

Kuvan keskivaiheilla näkyvä pinon pää ja yksinäinen tyvijööti sai Juhan toivomaan, että kolmantena vuonna moista ei saa enää näkyä työmaalla. ... Olisikohan tuo kuusipino sen takia tuossa, kun oli jossain vaiheessa vähän hakusessa uran reitti. Jopa opettajilla, ei siis pelkästään minulla. En muista.