Juuri eilen ehdin kehumaan Terrille, miten mukava on puuhastella hieman sivummalla muusta porukasta erillään. Siis näköetäisyyden ulkopuolella. Tänään se ei tuntunutkaan enää yhtä hyvältä ajatukselta.... Ehkä opettaja(t) luottaa liikaa siihen, että osaan "hoitaa homman kotiin". Itse en ollut asiasta läheskään niin varma, kun tänään tiirailin palstaani. Armollinen lumisade peittänee oksa- ja risukasat alleen ennen ensi viikkoa.

"Neitseellisellä työpisteellä" Kalle ajoi takaa sitä, että saisin rauhassa pohtia kaatosuuntia, pinojen paikkoja ja sen sellaista. Toimeen tarttuminen oli tänään pikkuisen hakusessa, en tiedä miksi. Jotenkin ei vain ajatus kulkenut. Saattaa olla, että nuoskakeli vaikutti jonkin verran, niinkuin eilenkin. 

Onneksi Kalle kävi jossain vaiheessa päivää jakamassa käskyjä ja neuvoi rajalle tulevan ajouran reittivalinnassa. Se kohensi huomattavasti motivaatiota. 

Puna-keltainen viiva osoittaa reippaiden nauhoittajien merkkaaman rajan, sininen rantu taas näyttää, miten tällä tontilla pannaan mutka suoraksi. Konekuskin helpompi kulkea, kun ei ole kovin mutkainen ura. 

Oikomista.

Jaahas, tänään olikin sitten kesäkeli. Maasto oli muuttunut nollakelin ansiosta raskaaksi liikkua ja paita kastui herkästi, sisältä ja päältä. Kalle koetti etsiä "neitseellistä" tonttia meikäläiselle työstettäväksi, mutta touhu jatkui kuitenkin lähes identtisenä viime viikkoon verrattuna. Karvaista mäntyä ja raivaushommaa...

Tästä pitäisi kulkea koneella joskus tulevaisuudessa.

Palstalla oli myös tällainen notkean näköinen riuku. Kalle kertoi luottamuksellisesti △-sahauksen salat. Ei siitä sen enempää. Sen voin kuitenkin paljastaa, että kaato onnistui ihan jees.

Työ etenee edelleen hitaasti ja hieman epävarman oloisesti. Siis kelistä huolimatta. Kaatosuuntiin ja pinojen kasaamiseen tuhraantuu valtavasti aikaa, se ominaisuus pitäisi karsia.

Tässäpä tämän päivän ainoa harmaita hiuksia tuottanut yksilö. Aamupala.

Havainnekuva toivotusta kaatosuunnasta. Runko on hieman kenollaan päinvastaiseen suuntaan.

Vänkäriä hakiessa Juha tarjoutui jeesaamaan, kun selitin, mikä kohde on kyseessä. Tästä oli jo puhetta eilen, nääs. Konkelovaaraa ei ollut, eikä tullut, kun sain Juhan vänkärin varteen ja itse tönäisin kangella hieman ylempää.

Loppupäivä meni sekalaisissa touhuissa, laiskottelemaan en kuitenkaan ehtinyt. Artulla työn alla oleva ajoura ulottui myös meikäläisen maille ja sainkin luvan hoidella ko. osuuden, jos ei muuta tule mieleen. Ei tullut.

Öitä. 

Oma-alotteisuus palkittiin taas tänään. Itsevarmana ja keneltäkään kyselemättä menin aamusella Kumpu-Villen palstalle jatkamaan eilisen hommia, asianomainen oli jossain muualla. Muistaakseni Ville manaili eilen, että melkosen puuduttavaa hommaa hänen kulmillaan, pikkuista kuusentainta jne... No niinhän se oli, tiheää risukkoa lähes koko palsta.

Häärin ruokailuun asti ko. mestalla, tuloksena 3 pinoa, joissa 2 runkoa kussakin. Eli eipä ole paljoa kehumista saldossa. Moottorisahalla raivaaminen ei ole kivaa, tuon nurkkauksen olisi voinut hoitaa viime syksynä varsinaisen raivauskurssin yhteydessä. 

Tällaista:

  

Tiheys oli suunnilleen passeli

Tämä oli säästetty ilmeisesti tarkoituksella, muutama kuiva haavan runko ja kuusenriukuja nipussa. Pienimuotoista monimuotoisuutta.

Ruokatunnin jälkeen putsailin alueen keskivaiheilla kulkevan ajouran reunoja ja kaadoin jokusen "ihan oikean" puun. Pari tiukassa paikassa ollutta runkoa jäi ikävästi konkeloon, siitä mahdollisuudesta Juha ja Kalle hieman varoittelikin etukäteen. Latvukset jarrutti joka suunnasta, eikä sopivaa/helppoa kaatosuuntaa ollut, mutta onnistuin kuitenkin saamaan ko. ryökäleet horisontaaliseen jatkokäsittelyyn. 

Loppupäivästä alkoi virta olemaan vähissä ja päätin jättää muutaman hankalamman rungon vielä pystyyn, huomista odottelemaan. Joka tapauksessa ihan hyvä päivä, itsenäistä työskentelyä ja pähkinöitä. Aika kului sutjakkaasti.

  

Laskeskelin viime viikolla, että ammattimetsuri tekee päivässä sen, mitä meän ryhmä saa aikaan kahdessa viikossa. Annettakoon se anteeksi vielä tässä vaiheessa. Parin vuoden päästä tilanne on toivottavasti parempi.

Päivä alkoi tuttuun tapaan tällä:

...eli muutama hassu konkelo heti starttiin. Mielestäni valitsin kaatosuunnan oikein ja tein oikeanlaiset sahaukset. Tai sitten en. Orastavalla tuulenvireellä saattoi myös olla näppinsä pelissä ja se saattoi tehdä viimeisen hienosäädön suunnitelmiini. Tai sitten ei.

Sain kuitenkin kaikki puut vaakatasoon ja pätkittyä ohjeiden mukaisesti.

...puiden pinoaminen taasen ei mene ihan ohjekirjojen mukaisesti. Tässä ryppäässä lojuu muutama niin iso jööti, ettei niitä kovin kauas jaksa kanniskella. Kampesin ne kuitenkin ajouran sivuun, ettei jää suotta aivan koneen tielle. Mieleeni tupsahti ajatus, josko nuo ajouran välittömässä läheisyydessä olevat puut olisi helpompi noukkia "mettäraktorilla" pois ennen ISOMMAN koneen saapumista mestoille. En tiä.

Tilanteitakin oli: 

Termospölli

Mukava päivä taas kerran. Evääna hernekeittoa ja jälkiruuaksi kaffet ja nisut. Kiitos keittiöntädeille!

Tiistai + keskiviikko = torstai.

Tuo yhtälö kertoneekin jo kaiken oleellisen. Kaatoja, konkeloita, karsimista jne...

Päivän voittaja. Tämä pirulainen oli latvastaan melko tiukassa kiinni vieruskavereissaan. Runko tipahti kannontumpilta turpeeseen, eikä suostunut liikkumaan, ennenkuin sain Juhan avukseni. Kahdella vänkärillä vääntäen se lopulta irtosi.

 

Relaskoopin hahlon läpi tiirailtuna oma tonttini vaikutti juuri siltä miltä pitikin. 16 runkoa.

Iltapäivä meni muutaman ajouran kiinnittämisessä kartalle. Tallustelin GPS kourassa Juhan apumiehenä alueen eteläosan läpi ristiinrastiin. Pohdittiin samalla uusien, poikittaisten ajourien mahdollisuutta, mutta maasto ei soveltunut moiseen. Päädyimme vanhojen urien raivaamiseen ja  leventämiseen. 

 

En tiedä muista, mutta mielestäni tänään oli paras työskentelykeli, mitä tähän mennessä on meikäläisen tielle osunut, mukaan lukien syssyn raivaushommelit. Aamu valkeni aurinkoisena ja pakkasta oli aamupäivällä n. 10 astetta, iltapäivää kohden tais pikkusen kiristyä. Jatkuva liikkeelläolo (lue: konkeloiden puskeminen) ja puuhastelu piti lämpöä yllä juuri sopivasti. 

Tämä keltainen lumiesiintymä sai jäädä puunoksalle odottelemaan ensi viikkoa. Olisin maistanut, jos Juha olisi ollut hieman kauempana.

 

Oho, eilen (ti) jäi tarina päivittämättä, mutta ei se mitään. Homma jatkui puuston mittauksella. Luokka jaettiin 4:n hengen ryhmiin, 6 koealaa/ryhmä. Koealoilla pyörittiin relaskooppien kanssa, mittailtiin kaulaimella runkoja (D1,3) ja mitattiin "hypsolla" runkojen korkeudet.

Roope relaa

Tulokset kirjattiin huolellisesti paperille puulajien mukaan. Koivu, mänty ja kuusi kukin eri sarakkeisiin. Saatuja arvoja vertailtiin päivän päätteeksi v. 2007 tehtyyn mittaukseen. Heittoa tuli reilut 30%. Syy moiseen saattaa olla nyt mitattujen puiden pienempi otanta, alueen aikaisemmat myrskykaadot (isojen poistuma) tai sitten ihan rehellinen sähläys.

Jep. Se eilisestä

Tänään päästiin taas sahailemaan. Aamu alkoi Antin "ergonomia ja työturvallisuus" -pikakertauksella.

Sitten siirryttiin omille palstoille. Oma palstani oli sama kuin viime viikollakin, tien varressa, ensimmäisen ajouran alkupäässä. Siivoilin viimeviikkoiset jälkeni kondikseen ja tutkailin alustavasti, mitä puita lähtee ja mitä jää. Aikaisemman katselmuksen perusteella vanha ajoura oli paikoitellen liian kapea, joten aloitin kaatamalla semipaksun männyn tien syrjästä. Kaatosuunnaksi valikoitui ajoura, koska uran ja tien välinen metsikkö on vielä toistaiseksi liian tiheä, sinne kaatamista koitan välttää vielä tässä vaiheessa.

Lovi, kaatosahaus ja hep, päivän ensimmäinen konkelo oli siinä. Vänkärillä kampeaminen ei ehonnut, joten sahasin pitopuuta hieman kaposemmaksi. Tuskin oli saha purrut muutamaa senttiä pidemmälle, kun jo alkoi lumet tipahdella oksilta. Kaato kävi melko kivuttomasti konkeloitumisesta huolimatta.

Karsintaan lähdin asenteella. Palautin mieleeni opettajien toitottamaa kaavaa ja kas kummaa, se alkoikin sujua jo melko vaivattomasti. Ehkä hieman olisi vielä petrattavaa jalka- ja vartalotyöskentelyn kanssa, mutta pääosin olin tyytyväinen suoritukseen. Saattaahan se tietenkin olla, että ns. omatoiminen puuhastelu toi työhön vähän rentoutta, ei siis ollut suorituspainetta, mikä joskus/usein tulee esim. opettajan ollessa vieressä tarkkaamassa.

Seuraavat kaadot meni saman kaavan mukaan. Konkeloja myöten 1:1. Kaatosuunnat ei näköjään aina täsmää suunnitelman ja toteutuksen osalta.

 Harvaksi menee.

5+5+3. Kahvitauko

  

Hyvin nukutun yön jälkeen oli mukava lähteä pikku pakkasessa metsään.

Päivä alkoi konkelo-harjoituksella. Mänty kaadettiin tarkoituksella nojailemaan toiseen mäntyyn, latvat tiukasti syleilyssä. Kalle demonstroi eri keinoja, joilla mahdollisesti selviää pälkähästä, jos ja kun sellainen sattuu kohdalle. Ensin tarkistetaan, kummalle puolelle kaatuva puu on pyrkimässä ja katsotaan, annetaanko sen mennä sinne vai alkuperäiseen suuntaansa.

Konkeloliinalla, kangella ja vänkärillä pitäisi pärjätä. Kiertämällä puuta haluttuun suuntaan em. tuotteiden avulla saadaan runko yleensä sinne minne on ollut tarkoituskin. Pitopuuta sahataan sen verran, että saadaan ns. napa, jonka sijainti määritellään sen perusteella, minne päin puuta halutaan pyörittää.  

Komiasti kaatui...

Siitäpä sitten jatkettiin eilisten runkojen karsimisella. ...Tai no, haparoivilla otteilla, turhilla liikkeillä ja sadattelulla lämmiteltiin ja kerättiin adrenaliinit vereen. 1-2...eiku, 1-2-5-...eiku. Sitähän se oli heti kärkeen, tuntui ettei saha liikkunut ollenkaan niinkuin oli tarkoitus. Saha ei saisi nousta rungolta, vartalolla ja reisillä pitäisi tukea koppaa liikesarjaa suorittaessa. Jep. Varmaan ihan toimiva kaava sitten kun se on ytimissä, vielä se ei auennut.

Kaikesta huolimatta aloittelimme jo hieman itsenäisempää työskentelyä. Kaikille jaettiin alueet, turvaväli seuraavaan sahuriin min. 2 x puun pituus, eli noin 40 metriä. Sillä vältettäisiin teoriassa isommat haverit, eli alle jäämiset ja puiden päällekkäin kaatumiset.

Aloittelin lähinnä tietä olevasta nurkasta, josta koneen olisi tarkoitus tulla tekemään kierroksensa metsässä.

Baana. Ajoura lähtee kuvan ottopaikalta oikealle. 

Seuraava kohde olikin sitten ihan "oikea", eli jouduin oikein miettimään kaatosuuntaa, ettei vaan rojahtaisi suotta uralle. Ei kai se mikään synti tai häpeä ole, mutta helpommalla pääsee, jos saa tuotteensa pidettyä urien ulkopuolella.

Kalle onneksi vinkkasi mistä kannattaa aloittaa, mikä puu jätetään ja mikä ei. Ensimmäinen puu oli mukavasti tiukassa puristuksessa latvuksestaan, eikä oikein sopivaa kaatorakoa tahtonut löytyä mistään suunnasta.

Lähtötilanteen latvalukko.

 

Vasemmalle ei kannattanut yrittäkään, vaikka kuvan perusteella niin saattaisikin luulla

Poistin valitulta kaatosuunnalta SALAA muutaman rungon, kun Kalle oli jossain muualla.

Väylä alkaa jo hahmottumaan latvuksen osalta....

...samoin maantasosta katsottuna. Ei siis muutakuin lovea rustaamaan.....

 

Tuonne...

Lopputulos.

Kaatohan ei mennyt sinne päinkään. Kaiken lisäksi runko jäi rennosti nojailemaan tielleen osunutta kuusta vasten. Pitopuun sahaus -> napa oikealle ja vänkärillä kevyt kääntö. Ko. kaadettava mänty oli niin raskaasti menossa väärään suuntaan eli oikealle, että en edes harkinnut väkivaltaista vasemmalle kampeamista.

Episodi näytti alkujaan menevän ihan niinkuin kirjoissa sanotaan, kaatolovi täsmälleen kaatosuuntaan, kaatosahaus passeli jne. Kaatumisen alussa huomasin, että runko ikäänkuin hieman pomppasi/nytkähti ja sitten kaato alkoi suuntautumaan liiaksi oikealle. Olisikohan se aiheutunut pitopuun liian aikaisesta murtumisesta? Sahasinko pitopuun sittenkin liian ohkoseksi? Henkimaailman juttuja.

Karsinta sujui vielä iltapäivällä yhtä joutuisasti kuin aamusellakin. Mittanauha kiinni ja runkoa hyväilemään -> mittanauha kiinni ja... -> mittanauha tyveen KIINNI ja menoksi. Runko oli kaatunut (onneksi) kiven päälle ja karsinta "sujui" otollisella korkeudella, ei tarvinnut kyykistellä. Vitosen pätkiä hieroontui kolme kappaletta odottelemaan noutajaa.

Tästä torstaista jäi oikeastaan ihan mukava fiilis, vaikka kaatelu ja muu oheistoiminta sujuukin hitaasti ja vastoin lähes kaikkia opettajan ohjeita. Ehkä se, että oli melko vapaat kädet ja sai tehdä päätöksensä suurimmalta osin itse. Työn jäljestä en sano juuta enkä jaata, se on jonkun muun tehtävä.  

Tänään mentiin sitten metsään. Karavaani starttasi auringonnousun aikoihin, suunta kohden opetusmetsää Leipäsuon nurkilla. Olimme aikaisemmin käyneet mestoilla rajauksia tarkistamassa ja hakkuusuunnitelmien merkeissä. Tuttu pläntti siis. 

Ennen varsinaista oppilaskohtaista koeponnistusta Kalle näytti muutamia metodeja ja asentoja, joilla minimoidaan tapaturmien sattumisen mahdollisuus, lisäksi työskentelyergonomia oli kovasti tapetilla. Turhia liikkeitä olisi syytä välttää, koska "pienistä puroista jne...." Esimerkkien sanoma oli kouriintuntuvan väkevä.

Sitten päästiin sahailemaan. Perttu tarjoutui ensimmäisenä kokelaana kaatohommiin. Ensin tietenkin valittiin kaatosuunta. Kalle opasti ja seurasi työskentelyä lähietäisyydellä koko ajan. Lumet pois puun juurelta sammalta myöten, tyven karsinta -demonstraatio, tähtäys, lovi kaatosuunnan puolelle ja kaatosahaus vastakkaiselta puolelta. Pitopuun vahvuus n. 10% rungon paksuudesta. Päivän ensimmäinen puu lähtikin kaatumaan haluttuun suuntaan Pertun tuupattua sille hieman alkuvauhtia. Pikainen, mutta hallittu poistuminen takaviistoon ja siinä se, nappisuoritus.      

Kumpu-Villellä olikin sitten vähän haastavampi tehtävä: loivassa "rinteentapaisessa" hieman alarinteen puolelle kallistuva mänty piti kaataa ylämäkeen. Kaatolovi meni jees, kaatosahaus alkoi lupaavasti, kunnes puu alkoikin hangoitella vastaan ja kallistui "väärään suuntaan". Laippa jäi nalkkiin ja peli puhallettiin poikki, oli tuumaustauon aika. 

Runkoa saatiin nitkuteltua sen verran oikeaan suuntaan, että saatiin vänkäri väliin. Siinä kohtaa päätettiin pitää pieni paussi ja pohdittiin toisia keinoja tilanteesta selviämiseen. Tönimällähän runko ei hievahtanutkaan, mutta koivurangalla hieman ylempää työntämällä alkoi tapahtua. 

 

Julius ja Perttu apulaisina vänkärin ja lihaksen kera. Lopulta puu antoi periksi ja kaatosuunta-suunnitelma piti.

   

Yleisesti ottaen kaateluharjoitukset sujuivat lähes kommelluksitta. Pientä hakua loven ja kaatosahauksen korkeuden suhteen ilmeni, mutta sellainen ominaisuus karsiutunee tulevaisuudessa.

Kalle analysoi.

Iltapäivän puolella saimme esimakua karsintatekniikasta. Jälleen kerran korostettiin turhien liikkeiden minimointia myös karsimisen yhteydessä. Kaava "1-2-3-4-5-6" näytti ammattimiehen otteilla helpolta. Luultavasti omalla kohdalla menee vielä tovi, ennenkuin ko. liikesarja jää muistiin. Aika näyttää.

Karsintaa helpottamaan väsättiin "penkki". Sitä varten kaadettiin kaatosuunnalla sopivasti tönöttänyt alle kymmensenttinen (⌀) kuusi, joka sahattiin n. metrin korkeudelta "V" -tyylillä. Ranka hankaan ja valmista tuli. 

Rojautuksia 

 

BÖÖ!

Bloggailu jatkuu nyt moottorisaha ja hakkuu-osiolla. Tarkoitukseni oli aloittaa uusi turinapalsta ko. aiheesta, mutta pääsen luultavasti helpommalla jatkamalla vanhaa, valmista pohjaa. Toivottavasti juttu ei laimene laajetessaan.

Asiaan siis. Aloimme käsittelemään aihetta jo ennen joulua käsittelemällä mm. leimikonsuunnittelua, ajouria, puun matkaa metsästä jalostukseen  ja puuston mittausta. Melkoisella pikakelauksella läpikäydyt asiat tulevat toivottavasti vastaan vielä tulevaisuudessa. Tiiraillessani nyt kuukauden takaisia muistiinpanojani, en ole ollenkaan varma, mistä niissä on kysymys.

Suhteeni moottorisahaan on sama kuin aikaisemmin työ alla olleseen raivaussahaan. Kokemus rajoittuu vain sattunnaiseen pihapuiden "kaateluun ja karsiskeluun" sukulaisten mailla. Varsinaista työkokemusta ko. laitteen kanssa ei ole. Eli toisin sanoen lähes puhtaalta pöydältä aloitetaan tämäkin operaatio.

Kallen aamupalaverin sisältö käsitti keskeiset toimintaohjeet sahan kanssa työskentelyyn, mm. turvavarusteet käytiin läpi vielä kerran. Samalla kerrattiin mahdollisia vaaratilanteita, joita yleensä voidaan välttää ihan maalaisjärjellä. Jäin vähän kaipaamaan Kallen mainitsemaa etuperois-volttia käynnissä olevan sahan kanssa. Ossi kuulemma osaa demonstroida sen näyttävämmin...

Arttu seuraa haltioituneena takinliepeen pituudesta kertovaa pantomiimia.

Kuumin kuhina luokassa syntyi, kun sahojen jako alkoi. Alkuhässäkän jälkeen tilanne kruunautui siistillä jonolla sahavaraston portaikon juureen. Nakkarijonoista tuttua verbaalista kommentointia esiintyi jonkin verran, mutta käsikähmältä vältyttiin, onneksi. Vanhemman oikeudella kiilasin jonon ohi ja koppasin kainalooni Tilhin 261 -mallin. Sinänsä sahan merkillä tuskin lienee niin kovin suurta merkitystä, mutta havaitsin lievää hämmennystä osassa porukkaa. Olisi kuulemma pitänyt ottaa "husse" tai "jontikka". Taisivat kaverit olla vaan kateellisia.

Perushuolto noudatti samaa kaavaa kuin raivaussahan kanssa. Ilmansuodatin puhtaaksi paineilmalla ja jäähdytysrivat puhtaiksi puutikulla, myös muuta ryönää kannattaa rapsia pois kopasta ja rungosta. Laipan irroitus, "strategiset mitat" ja ketjunvaihto ja ketjun oikea kireys käytiin myös läpi. Lopun viimeks teroittelimme ketjut iskukuntoon. Tai se oli ainakin tarkoitus...  Teroituksen perusperiaatteet: n. 30 asteen kulma, yhdensuuntaiset, tasaiset, kevyet työnnöt jne... Huomennahan se sitten nähdään, kuka onnistui ja kuka ei.

Tilhi. Taustalla Jyri teroittelee omaa "kakskuusykköstään".