Häärin ruokailuun asti ko. mestalla, tuloksena 3 pinoa, joissa 2 runkoa kussakin. Eli eipä ole paljoa kehumista saldossa. Moottorisahalla raivaaminen ei ole kivaa, tuon nurkkauksen olisi voinut hoitaa viime syksynä varsinaisen raivauskurssin yhteydessä.
Tällaista:
Tiheys oli suunnilleen passeli
Tämä oli säästetty ilmeisesti tarkoituksella, muutama kuiva haavan runko ja kuusenriukuja nipussa. Pienimuotoista monimuotoisuutta.
Ruokatunnin jälkeen putsailin alueen keskivaiheilla kulkevan ajouran reunoja ja kaadoin jokusen "ihan oikean" puun. Pari tiukassa paikassa ollutta runkoa jäi ikävästi konkeloon, siitä mahdollisuudesta Juha ja Kalle hieman varoittelikin etukäteen. Latvukset jarrutti joka suunnasta, eikä sopivaa/helppoa kaatosuuntaa ollut, mutta onnistuin kuitenkin saamaan ko. ryökäleet horisontaaliseen jatkokäsittelyyn.
Loppupäivästä alkoi virta olemaan vähissä ja päätin jättää muutaman hankalamman rungon vielä pystyyn, huomista odottelemaan. Joka tapauksessa ihan hyvä päivä, itsenäistä työskentelyä ja pähkinöitä. Aika kului sutjakkaasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti